Opetussuunnitelmaan tutustumisen perusteella luulen osaavani kannustaa oppilaita sen keskeisimpien sisältöalueisiin ja teemojen mukaisesti.
Omalla esimerkilläni pystyn varmasti innostamaan oppilaitani eettisesti kestävään kehitykseen ja olemaan omilla arvovalinnoillani sellainen esikuva, jota seuraamalla oppilas tajuaa omien valintojen keskeisen merkityksen. Arkipäivät teot ja valinnat ovat tärkeitä tulevaisuutemme kannalta.
Ilmastonmuutoksen ehkäiseminen lienee keskeisimpiä teemoja uudessa opetussuunnitelmassa.
Suhtaudun innostuneesti ympäristöopintoihin keskeisimpiin tavoitteisiin ja sisältöihin, joista luulen minulle olevan haasteellisimpia fysiikan ja varsinkin kemian sisältöjen. Toki on myös myönnettävä, että esimerkiksi biologian ja maantiedon sisällöissä minulla on aukkoja sivistyksessäni. En tunne esimerkiksi lähiympäristöni eläinlajeja tai metsän monimuotoisuutta kaikilta osin. Niihin ja varsinkin metsäasioihin haluaisin saada lisää osaamista tulevaisuutta silmällä pitäen.
Osaan suhtautua myönteisesti opetussuunnitelman keskeisiin tavoitteisiin, joita ovat esimerkiksi ryhmätyötaidot, kestävä kehitys ja ilmiölähtöinen oppiminen. On hienoa ottaa tutkittavaksi joku lähiympäristön ilmiö, jota sitten tutkitaan yhdessä eri näkökulmista eri oppiaineita hyväksi käyttäen.
Katsoin you tube -soittolistat läpi ja niistä nousi pintaan muutamia ajatuksia:
Arvokas elämä ja kestävä kehitys ovat oppiaineen keskeiset tehtävät; opettajan rooli on aivan keskeinen oppilaan mielenkiinnon herättäjänä. Ilmiölähtöisyys ja oppilaan aktiivinen rooli ovat myös keskeisiä.
Perehdytään arkisiin asioihin ja lähiympäristön ilmiöihin. Opetus perustuu tieteelliseen tietoon ja ymmärrys yhteiskunnasta, luonnosta ja maailman asioista on pääosassa. Erityisenä hyvänä asiana näen eritoten terveystiedon keskeisen aseman ja oman terveyden edistämisen. Terveyttä edistävät elintavat ovat ihmiselle kaiken a ja o. Samoin tulevaisuutemme suurimman uhkakuvan eli kasvihuoneilmiön torjumisen; se voidaan kenties tehdä omilla arvovalinnoillamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti